|
|
02.05.2011L&T osti Papros Oy:n
Paproksen toimitusjohtaja Pasi Somero ja Lassila & Tikanojan liiketoimintajohtaja Petri Salermo
kättelivät yrityskaupan kunniaksi.
Kuva: Pekka Salonen / EMG
Lassila & Tikanoja (L&T) laajensi ympäristöliiketoimintaansa pääkaupunkiseudulla. L&T osti ympäristönhuoltoon erikoistuneen Papros Oy:n ja ympäristömanageeraukseen erikoistuneen Full House Oy:n. Yrityskaupat astuivat voimaan 1.5.2011. Papros on vuonna 2001 perustettu yritys, joka toimii pääkaupunkiseudun ympäristössä 15 eri kunnassa. Paproksen liikevaihto on noin 6 miljoonaa euroa. Kaikki yhtiön 50 työntekijää siirtyvät yrityskaupassa L&T:n palvelukseen. Full House on keskittynyt ympäristömanagerointiin. Full Housen liikevaihto on noin 3 miljoonaa euroa. Yritykset ovat Pasi ja Johanna Someron omistuksessa. Papros on tehnyt monipuolisesti työtä kierrätyksen lisäämiseksi. Yhtiöllä on vahva asema kierrätysmateriaalien, kuten paperin, lasin ja metallien keräämisessä pääkaupunkiseudulla. "Yritysten ja kotitalouksien jätemateriaaleja voidaan kierrättää ja hyödyntää teollisuudessa vielä selvästi nykyistä enemmän. Kun yhdistämme L&T:n, Paproksen ja Full Housen vahvuudet, voimme tarjota asiakkaillemme entistä kilpailukykyisempiä ympäristönhuollon palveluita", totesi liiketoimintajohtaja Petri Salermo L&T:ltä. Paproksen ja Full Housen yhdistymisellä osaksi L&T:tä ei ole vaikutuksia asiakkaalle tuotettuun palveluun, vaan ympäristönhuoltopalvelut jatkuvat toistaiseksi sopimuksen mukaan. "Olemme kasvaneet nopeasti 10-vuotisen historiamme aikana. Yhdistyminen L&T:hen takaa hyvät kehitysnäkymät myös jatkossa", sanoi Paproksen toimitusjohtaja Pasi Somero. Lisätiedot:liiketoimintajohtaja Petri Salermo, L&T, p. 050 385 6876 toimitusjohtaja Pasi Somero, Papros, p. 0500 218 075 Takaisin |

